Uni Juutilainen

my youtube uni.mp3.

my soundcloud uni.

this is my website

welcome

photo of a round window with clouds

Haluaisin paeta taidemaailmaani sitä surua ja pahaa joka viettää aikaa sielussani. Kuitenkin pelkään pahoin, että juuri silloin kun teen taidetta, olen raa’imillani enkä pysty piilottelemaan siltä. En pääse sitä pakoon vaikka ajattelenkin, että juuri nyt olen onnellisimmillani ja vihdoinkin mieleltäni melko terve. Ja niin oikeasti olenkin. Silti alitajunta muistaa.

Ne muistot palaavat aina tulvana kun jokin niistä muistuttaa.

Se epävarmuus, häpeä ja pelko.

Sanasi tuntuivat aina pahemmalta kuin otteesi. Joskus ajattelen, että olisi ollut minulle helpompaa jos olisit vaan lyönyt niin kuin B.

Olen kirjoittanut nämä samat tekstit, samat lauseet ja sanat tuhansia kertoja. Viidelle eri laitteelle, tuhannelle paperille, kymmenillä kynillä. Toistan samat ajatukset, samat muistot. Palaan samoihin kuviin, samalta ajalta.

Tuo muutaman vuoden ajanjakso on syövyttänyt jokaisen ajatukseni ja luomukseni. Se leviää vihkosta vihkoon kuin homesieni vaaleassa leivässä. Kaikki mihin se koskee, mätänee mustaksi, alkaa haista ja kerää raatokärpäsiä pörräämään päälleen.

Ja oikeasti olen kunnossa, ja onnellisempi kuin koskaan. Nään hyvän ihmisissä, hoidan itseäni, juoksen, meditoin, tunnen turvaa; läheisyyttä; aitoa hyvyyttä. Koen sellaisia asioita mitä en muutama vuosi sitten edes osannut toivoa kokevani. Olen rakastunut.

Enkä silti pääse pakoon. Vaikka en ole edes yrittänyt enää pakoon.

Se ei lopeta, ei sitten millään.

Mutta ehkä se on vielä kesken.

Eikä sitä voi enää kukaan muuttaa.

Enkä ainakaan itse tule sitä koskaan unohtamaan.

Se muutti aivojani - eikä edes vain aivojani, vaan koko kehoani - tavalla, jota ei voi mitenkään korjata. Se on siellä kun kouristelen. Se on siellä kun saan migreenin. Se on sattumanvaraisissa hermokivuissa. Se on leuan lihasjumeissa, kuivissa silmissä, kylmissä sormenpäissä ja alati kompuroivassa sydämmessä, heikoissa keuhkoissa.

Se sykkii kehoni läpi lämpimässä veressäni.

Ja jokin päivä se vielä rauhoittuu.

Vaikka yö tuntuukin kestävän monta kesää.

Alan jo näkemään horisontissa aamun ensimmäisiä säteitä.